Välistä ja vierestä – esseitä tulossa ja lauluja menossa


Olen kirjoittanut lauluja enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti reilut 15 vuotta. Muutaman rivin laulujen kirjoittamisesta kirjoitin jossain vaiheessa musiikkisivulleni. Pidinpä taannoin yhden työpajankin aiheesta Teatteri Kultsassa.

Laulujen tekemiselle ei ole näkyvissä loppua, neljäs albumillinen valmistuu tällä tietoa kesän lopulla tai alkusyksystä, yksitoista uutta biisiä ja yhdestä vanhasta biisistä tuoreehko livetaltiointi (Lentäviä esineitä).

Niin sanotussa päivätyössä tilanne on muuttunut sikäli että aikaa, energiaa sekä niin ajallista kuin henkistäkin sitoutumista on nyt suunnattavissa toisaalle.Sosiaalisen paineen ja pakon ulkopuolella piilee ehkä jotain olennaisempaa kuin konformistisen työuran perinteisessä, jäisessä kourussa. Ehkä tärkeimpiä asioita. Ei voi tietää.

Tulee mieleen varhainen Ludwig Wittgenstein, joka ensimmäisen pääteoksensa Tractatus Logico-Philosophicuksen (TLP, 1921) valmistelun aikoihin kirjoitti jollekulle ystävälleen tai kollegalleen, että kaikkein tärkeimmät asiat eivät ole kielellä ilmaistavissa.

TLP:stä liikkuu vulgääri käsitys, jonka mukaan siinä tunteettomasti ja nihilistisesti kielletään arvo muulta paitsi matemaattis-luonnontieteellisten metodien avulla selitettävissä olevalta todellisuudelta. Näin ei Wittgensteinin kirjeenvaihdon valossa ole, eikä kyllä TLP:nkään valossa, varsinkin jos lukee lyyrisiä loppusivuja juuri ennen teoksen kuuluisaa päätöstä, suurta M. A. Nummistakin inspiroinutta lausetta numero seitsemän.

Se mikä on elämässä tärkeintä, ei välttämättä näyttäydy eikä valkene helposti, tai ollenkaan. Pitää koettaa hakea tapoja erottaa hyvät impulssit ja pakkomielteet huonoista, ja sitten pitää toimia, nähdä vaivaa. En millään usko, että kirjoittaminen olisi huono pakkomielle.

Ja mikä TLP:nkin laji on? Filosofinen teos tietysti, mutta ajoittain myös runoteos, ajoittain matemaattisen logiikan perustutkimus. Ajoittain aforismikokoelma. Kaikkia näitä.

Näin käy esseessä: kirjoittaa jostakin mutta sitten varoittamatta eksyy tai lähtee päähänpistosta jonnekin toisaalle.

Jos haluan hakea ryhtiä niin yksi hyvä tapa on palata asiaan. Siihen mitä alunperin käsiteltiin tai ainakin oli tarkoitus käsitellä. Esseestä tässä on kysymys, ja sen epäpyhästä sukulaisuudesta laululyriikan kanssa.

Essee on samantapainen outo äpärä ja sivullinen lajien joukossa kuin laulutekstikin. Molemmat sijaitsevat vanhempien ja vakiintuneempien, asemansa varmistaneiden kirjoittamisen muodon välissä tai vieressä.

Essee sijaitsee kauno- ja tietokirjallisen tekstin välissä, se on niiden vallaton ja joskus ainutlaatuinen sekasikiö. Lauluteksti sijaitsee ”oikean” lyriikan vieressä sen jonkinlaisena alempiarvoisena serkkuna. Mikä on tolkutonta sikäli, että lyriikka on lähtöisin melodiasta ja rytmistä siinä missä lajin nimikin soittimesta.


Olen viime viikkoina kirjoitellut erinäisiä tekstejä, joita kai parhaiten saattaa kutsua esseiksi. Esseiksi sanan kirjaimellisessa merkityksessä: yritys, yritelmä. Niihin voi tässä blogissa tutustua lähiviikkoina.

, ,