Mietin digitalisaation yhteyttä Loimaan torinvierustan liikehuoneistojen tyhjenemiseen. Kävelen Loimaan kaupunginkirjastoon puiston poikki. Puolen tusinan eläkeläisen juttukööri yhdellä penkillä, muita käveleviä ihmisiä ei lisäkseni näy maanantain aamupäivässä, jonkinverran on autoliikennettä pitkin torinreunoja.
Mitä liikkeitä torin reunoille tulee jäämään, onko kehityksen loppupää se että ei mitään? Jossakin nettieskustelussa oli Ysitien varteen kasvaneelle, Loimaan Prismavetoiselle kauppakeskittymälle sattuva nimi: agraariostoskeidas, tai jotain sinnepäin.
Kehitysoptimistit hehkuttavat, kuinka työtä voi tehdä ja kommunikaatiota voi pitää yllä aivan mistä tahansa. Mutta ihmiset eivät näytä kokoontuvan elämään aivan-mihin-tahansa. Ne vaeltavat noin puoleen tusinaan Suomen suurimpaan kaupunkikeskukseen, tai menevät yksitellen trendikkäästi johonkin Lapin korpeen, tai ulkomaille. Loimaan tori on näistä kaikista ääripäistä kaukana – ja kuitenkin niin lähellä, koska digitalisaatio.
Menin töihin ASPA-säätiöön vuosituhannen vaihteessa, kun sen konttori sijaitsi entisessä pankkihuoneistossa Helsingissä, Tapanilan torin laidalla. Tapanila tori oli viitisentoista vuotta sitten “kehityksessä” jo pitkällä: siellä missä vielä joskus 1980-luvun alussa tori markkinoineen ja muun muassa posti, useiden pankkien konttorit, ei vuosituhannen vaihteessa ollut juuri muuta kuin puolenkymmentä ravintola-alan turkkilaista ja aasialaista pienyrittäjää.
Mikä olisi maaimanluokassa suurin mittakaava, suurin esimerkki isommilleen toiseksi jäävien keskustojen kehityksestä. Detroit? Onko siellä kantakaupungissa tori? Jos on, niin mielikuvissani se on äärimmäisessä lopputilassa, kun koko suurkaupungin keskusta on tyhjentynyt.
Detroit? Vilkaisen kuitenkin nettiin varmistaakseni etten tule aivan omiani puhuneeksi, ja kas! Kehitys on nyttemmin kääntynyt. Ainakin suurkaupunkien kuolevat keskustat, ainakin jenkeissä, näyttäisivät olevan tämän esimerkin perusteella pelastettavissa.
Sanoo Detroit Metrotimes tämän vuoden maaliskuussa:
Around a third of its commercial property sat vacant in 2010, while in 2014 that figure had dropped to 14 percent. In that time, the number of people working in the downtown jumped by 18,000 from 67,812 to around 85,000.
Alla vielä hyvä kysymys samasta artikkelista, ja vastauksena seuraa konsulttijorinan kuuloisesti jotain versiota siitä toteamuksesta, että pitää ”ajatella laatikon ulkopuolella”. On siinä totuuden siemen silti, laatikkojargonissakin. Pitäisi lähteä liikkeelle jostain ihan uudesta suunnasta, mieluummin pompata esiin lepikosta ihmisiä laduiltaan pois säikytellen kuin jorista turvallisesti ja odotustemukaisesti seminaareissa ja innovaatiotyöpajoissa samaa vanhaa schaibanderi-tuubaa.
Who were the trailblazers who saw the promise when downtown received regular comparisons to Chernobyl?
Aavekaupunkeja on ollut ainakin kahta lajia: Detroit-tyyppinen männävuosien konkurssitilanne, ja Irlannissa sekä Espanjassa nähdyt kokonaiset uudet asuinalueet, joihin ei muuta ketään. Viimemainittujen tämänhetkistä tilannetta en tiedä. Mutta alkutilanne oli paha: upouudet, autiot ja kuolemanhiljaiset korttelit. Toisenlainen hiljaisuus kuin Loimaan tai Tapanilan toreilla.
