Vesa Salmi

Kategoria: tech

  • ICT-pilkunviilausta: Informaatio ei ole tietoa eikä viestintä kommunikaatiota (1/2)

    ICT (Information and Communication Technology) kääntyy suomalaisessa kirjallisuudessa tieto- ja viestintäteknologiaksi. Haussa on varmaankin ollut mahdollisimman selkeä suomenkielinen vastine.

    Kääntämättä jättäminen, so. informaatio- ja kommunikaatioteknologia olisi monimutkaisuudessaankin parempi vaihtoehto. Siinä tiedon ja informaation käsitteet eivät sotkeennu. Kommunikaation ja viestinnän käsitteiden eroon liittyy omat ongelmansa, joista myöhemmin.

    Jos käsiteanalyysissa mennään lähemmäs peräseinää ja aletaan tosissaan viilata pilkkuja, niin voi edetä vaikka seuraavanlaisesti, Wikipediaan kirjatulla tavalla.

    Jos informaatio on ero, jolla on merkitystä järjestelmässä, ei ole ehdotonta, aineesta (järjestelmästä) riippumatonta itsenäistä tietoa. Joidenkin filosofien esittämät ideoiden todellisuudet ovat siis olemassa vain kun ihminen niitä ajattelee. (…). Koska informaation tulkkina toimii järjestelmän rakenne, tiedon tilanneyhteys ja koska jokainen ihminen on erilainen, periaatteessa jokaisen informaation tulkinta on aina ihmisellä yksilöllinen. Siis jokaisella sanalla on eri merkitys jokaiselle ihmiselle.

    (korostus VS)

    Tuossa on laittamattomasti joskin melko teknisellä tavalla kerrottu perussyy siihen, miksi käsitteet täytyy aina määritellä yhdessä uudestaan, kerta toisensa jälkeen. Mitä tavallisemmasta käsitteestä on kyse, sitä tärkeämpää on tarkistaa ja kalibroida sen yhteinen ymmärrys.

    Asiaa ehkä havainnollistaa vertaaminen luonnollisten kielten kielioppeihin. Mitä tavallisempi verbi, sitä epäsäännöllisemmät taivutusmuodot: kun teonsanaa käytetään paljon, siitä tulee vuosisatojen mittaan rakenteellisestikin omanlaisensa (ajattele esim. olla-verbiä saksan, englannin tai ranskan kielissä). MItä tavallisempi käsite, sitä vaikeammaksi käy määritellä sitä yleispätevästi.

    Monta kertaa minua vastaan tulleena esimerkkinä olkoon vaikkapa itsemääräämisoikeus. Vaikka aikaa tuntuisi tärvääntyvänkin, on syytä aina jollakin tavalla varmistaa, että ollaan edes samalla pelikentällä kun puhutaan itsemääräämisoikeudesta suhteessa asiakkaisiin tai potilaisiin, tai työyhteisöön, tms.

    Sivuhuomio: käytännön työyhteisökehittäminen ja filosofinen analyysi eivät yleensä mahdu samalle päivälle, ehkä eivät samalle viikollekaan, tai kuukaudelle tai, vuodelle. Tai samaan maailmaan.

    Ajatus siitä, että informaation tulkinta (eli informaation muovaaminen omaksi tietoainekseksi) on aina ihmisellä yksilöllinen, johtaa skeptiseen umpikujaan, jos antaa sen sinne johdattaa ja jos oma mielenlaatu sitä vaatii. Tavoiteltava taito on pitää samalla kertaa sekä filosofinen käsiteanalyysi kunniassa että järki päässä – eli juurikin skeptisismi kurissa.

    Informaatio on tiedon rakennusainesta, ei tietoa. Tietoa (knowledge) syntyy ihmismielessä, psyykkisen prosessin tuloksena, informaatio on mielen ulkopuolella, otettavissa ja omaksuttavissa.

    1990-luvulla puhuttiin ”tiedon” valtatiestä, onneksi ei juurikaan enää. Tietoähkystä saatetaan puhua edelleen, kun kyse on tietystiinformaatioähkystä. Sanotaan, että kaikki tieto on koko ajan käsillä ”tietoverkossa”: ei ole, informaatio on.

  • Googol-Isoveli valvoo ja helpottaa

    Googlen ilmoitus tammikuussa 2012
    Isoveli ilmoittaa (klikkaamalla kuvaa saat luettavan kokoisen version).

    Huom. : ”Jos kirjaudut Google-tiliisi, voimme ehdottaa sinulle hakukyselyitä tai muokata hakutuloksiasi Google+:ssa, Gmail-palvleussa ja Youtubessa ilmaisemiesi kiinnostusten kohteiden perusteella.” — esimerkiksi minun kohdallani tämä tarkoittaa että Googlen semanttisten hakukoneiden ym. moottorien käsiteltävissä ovat sähköpostit vuodesta 2004. Niinpä voin odottaa, datan louhintatekniikan edelleen kehittyessä,  Googlelta hyvinkin tarkkoja neuvokkeja siitä mitä kannattaa seuraavaksi tehdä.

  • Apsi-limonaati, Wittgenstein ja uusi tuotteistaminen

    Jouluaattona taksissa raplasin iPadista säätietoja ja kuski innostui puhumaan omasta laitteestaan, siitä miten olennaisia ”apsit” hänelle ovat vermeestä saatavan hyödyn kannalta.

    Apsit. Lapsuudessani oli kaupan Apsi-nimistä juomaa. Jätän termin kääntämättä kun en viitsi puhua muinaisesta Apsi-limpparista.

    Mikä näille muun muassa Applen ja Samsungin  mobiililaitteissa käytettäville applikaatioille (apps) olisi oikea nimitys. Sovellusohjelma tai sovellus se ei ainakaan ole. Esimerkiksi Björkin musiikkia ja visuaalisia elementtejä yhdistelevään teokseen Biophilia nimitys on vieras. Suuren applikaatioiden ryhmän muodostavat pelit – niitäkään ei ole sen luontevampaa kutsua sovelluksiksi kuin Playstation- tai Xbox -pelejä.

    Applikaatioita on niin moneen junaan, että yhteisten piirteiden hahmottamisessa  Ludwig Wittgensteinin perheyhtäläisyyden käsitteestä on apua: pasianssi ja amerikkalainen jalkapallo kuuluvat molemmat pelien ryhmään vaikkei niillä ole muuta yhteistä kuin yläkäsite peli.

    [LIsäys 2.1.2012:] The Next Webissä tuli vastaan hyvinkin kompakti määrittlely apsille:

    An app is any website or mobile application that lets you do any number of things.

    Applikaatiot ehkä aiheuttavat sen useimpien ennustusten vastaisen käänteen, etä tuotteiden muuttuminen palveluiksi ei olekaan niin itsestään selvä trendi. Musiikin tekemisen ja markkinoinnin kysymyksiä miettiessäni olen pitänyt koko ongelmakenttää määrittävänä perusoivalluksena sitä, että tuotteiden aika on mm. musiikin kulutuksessa ohi ja ne väistyvät palvelujen tieltä. Applikaatioiden tarjoamien mahdollisuuksien myötä sekä tuotteistus että ansaintalogiikka näyttäisivät kulkevan perinteisempään suuntaan kuin moni on osannut arvata.

    Erick Schonfieldin toissapäiväisen TechCrunch-artikkelin mukaan älypuhelimissa ja – taas yksi vakiintumaton termi – taulutietokoneissa käytettävät applikaatiot ovat myytävissä olevia mediatuotteita, joissa vanhat päälajien rajat hämärtyvät ja syntyy uusia. Esimerkiksi mielenkiintoisimmat e-kirjat ovat itse asiassa applikaatioita – Schonfield käyttää esimerkkinä interaktiivisia iPad-lastenkirjoja. Myös pelien ja elokuvien välinen raja hämärtyy:

    Imagine a game with immersive 3-D rooms you can “walk” through where you can watch different narratives unfold. Would that be a movie or an app? The way we consume media will be very different from the sit-back mode which rules today. (…) Apps will help us find media through social and other filters, and throw it onto our TVs, iPads, stereos or whatever device is handy. They will bypass the set-top box, the radio, and the book store. Apps are where media consumption will happen

    TechCrunch 26.12.2011

     

  • Facebook – netti-identiteetin vankila vai turvasatama?

    ReadWriteWeb nostaa kuluneen vuoden yhtenä huippupuheenvuorona esiin raportin Chris Poolen 17-19.10. San Franciscossa pitämästä kymmenen minuuutin puheenvuorosta, jossa hän käsittelee kriittisesti Facebookin ja Google+:n noudattamaa peilikuvafilosofiaa. Online-indentiteetti nähdään näissä palveluissa enemmän tai vähemmän yksi yhteen offline-identiteetin peilikuvana, ja tätä kuvaa sekoittavia rinnakkaisia identiteettejä (varsinkaan anonyymejä) ei sallita. Chris Poole tuntuisi olevan sekä oikeassa että väärässä.

    Facebookin nykyisestä aikajanaan perustuvasta muodosta hän tavoittaa jotain olennaista: varsinkin nuoret käyttäjät lukitsevat siinä elämänhistoriansa näkyviin tavalla, jota ei ole aiemmin sosiaalisen median palveluissa nähty. Tietysti on mahdoton ennustaa, kuinka pitkä valtakausi Facebookilla tulee olemaan – sen nykyisen kattavuuden perusteella voi kuitenkin olettaa, ettei kovin lyhyt.

    On vaikea hyväksyä kokonaan Poolen esittämää peili/timantti -metaforaa. Kuten Poole toteaa, online-identiteetti ei voi jäännöksettömästi olla peilikuva offline-identiteetistä. Facebookin ja Google+:n suurin virhe on hänen mukaansa juuri tämä oletus.

    Timanttimetaforalla Poole tarkoittaa ettei sosiaalinen, muille näkyvä identiteettimme ole yksiulotteinen – käyttäydymme, ajattelemme ja toimimme eri tavoin erilaisissa yhteyksissä, eri tavoin eri ihmisten ympäröimänä.

    Sosiaalisen identiteetin prismamainen tai timattimainen muodostuminen on toki ollut keskustelussa vuosikymmeniä ennen internetiä, sosiaalisen konstruktionismin eri muodoissa: sekä muiden näkemä että itse näkemämme minäkuva rakentuu (konstruoituu) eri tekjöistä, joista yksikään ei ole ensisijainen, tai jonknlainen minuuden ydin. Siinä mielessä Poolen timantiti-kielikuva vastaa viime vuosikymmenien sosiaalipsykologista valtavirtaa.

    Poole edustaa kuvastaan päätellen z- tai y-sukupolvea, minä puolestani suurten ikäluokkien loppupuolta. Joko sukupolvikuilusta tai psykoanalyyttista teoriaa koskevan tietämyksen puutteesta, tai silkasta elemänkokemuksen puutteista johtuen hän ei tunnu noteeraavan Facebookin ja Googlen minäkuvan koherenssia suojelevan lähtökohdan eräänlaista psykologista välttämättömyyttä:

    Meidän on kyettävä näkemään itsemme jossain olennaisessa mitassa yhtenäisenä kokonaisuutena: oma kuvamme yhtäältä sellaisena kuin näemme sen omissa silmissämme ja toisaalta sellaisena kuin kuvittelemme muiden sen näkevän. Psyykkiset selviytymiskeinomme ja urautuneet tapamme käsitellä ahdistavia tai traumaattisia tilanteita rakentuvat tukemaan sitä, ettemme hajoa omissa silmissämme (tai kuvittelemissamme muiden silmissä). Henkilökohtaisia selviytymiskeinoja ja urautumia voi ilman riskiä kyseenalaistaa vain turvallisessa määrin – mikä on turvallinen määrä, vaihtelee paljon yksiläkohtaisesti.

    Näin ollen Facebookin ja ja Google+:n lähestymistapa – jossa online-identiteetti nähdään offline-identiteetin peilikuvana ja anonyymien sivuroolien luominen kielletään – tukee psykologista koherenssia.

    Poolen esittämä, alussa viitattu huomio Facebookin nykyisen timeline-formaatin ongelmallisuudesta on silti syytä ottaa vakavasti. Facebookin nykyisessä visuaalisesti entistä paljon tehokkaammassa ylöspanossa koko elämä on aikajanan myötä ikään kuin kokonaan näytillä kenen tahansa Facebook-kaverin tai ”kaverin” silmissä, ja myös omissa silmissämme, voimakkaana teknisenä identiteetin ja oman elämänhistorian naulaajana ja lukkoonlyöjänä.

  • Internet: hyvästi villi länsi

    Kolme asiaa, jotka mielessäni liittyvät omalta kulmaltaan kaikki netin käyttömahdollisuuksien menossa olevaan muutokseen – yhtaikaiseen lisääntymiseen ja kapenemiseen: (1) Facebookin uudet muutokset, (2) USA:n SOPA-laki ja (3) iPad. Netin anarkistinen luonne vähenee ja sen tarjoamat liiketoimintamahdollisuudet lisääntyvät.

    Facebookin ulkoasu  muuttuu viikon sisällä kaikkien käyttäjien kohdalla kohti perinteistä kotisivua. Yhä useammin rinnakkainen kotisivuratkaisu alkanee netin rivikäyttäjistä tuntua tarpeettomalta. Sisällön vaivaton lisääminen ja ennalta valitun kaveripiirin kanssa tapahtuvan täsmäkommunikointi on sosiaalisesti niin paljon palkitsevampaa kuin omalle kotisivulle tai omaan blogiin postaaminen. On helppoa unohtaa tai jättää pienelle painoarvolle se tosiasia, että kaikki Facebookin sisältö lakkaa olemasta omassa tekijänoikeudellisesssa hallinnassa sillä hetkellä kun se sinne klikataan.

    Ja samaan aikaan toisaalla: USA:n lainvalmistelussa on viittä vaille hyväksyttynä SOPA-lainmuutos, joka laajentaa nettisivujen rikosoikeudellista vastuuta ja niiden riskiä joutua oikeudenkäynteihin syytetyiksi tai PayPalin kaltaisten suurten kaupankäynti-instrumenttien mustalle listalle. Kyseessä on eräänlainen USA-vetoisen kapitalismin vastine Kiina-vetoisen kapitalismin Kiinan Muurille:

    Among numerous other issues, SOPA and its Senate counterpart, the PROTECT IP Act, would allow copyright holders to easily obtain court orders to stop US payment and ad providers from doing business with foreign sites, force search engines to block links to allegedly infringing sites, and require domain service providers to block domains of allegedly infringing sites from being accessible.

    (Loput täällä: TechCrunch 16.11.2011)

    Tuntuu yhä enenevässä määrin siltä, että netti-infran ansaintalogiikkamahdollisuudet ja  sanomisen sekä teknisen innovoinnin vapaus ovat toisensa poissulkevia kehityslinjoja.

    Kolmantena asiana: iPadin käyttökokemus, jossa ”internetin vapauteen” tai muuhun nörtteilyyn liittyvät seikat eivät ole ennennäkemättömän sujuvaa käyttökokemusta häiritsemässä. iPadin myötä – ja sen paremmalla hinta-laatusuhteella rinnalle (ja ohi?) ponnistavien kilpailijoiden myötä – näyttää siltä, että eräs käyttökelpoinen ja suurelle yleisölle kelpaava ansaintalogiikka on vakiintumassa.

    Kun (ensimmäistä kertaa vuosiin) maksan Hesaristani, tunnen saavani vastineeksi jotain käsinkosketeltavampaa kuin ennen. Lehden iPad-versio on enmmän ”käsinkosketeltava” tuote kuin mikään tietokoneella ja nettiselaimella toteutettava maksulehden versio; kaikki netin ilmaisvirran jatkeena jatkeena oleva maksullinen sisältö tuntuu enemmän tai vähemmän rahastukselta.

    Entä innovoinnin ja sanan vapaus, ja avoimen lähdekoodin ynnä muun pidäkkeettömän crowdsourcingin (”yleisönosallisuuden”) menestymismahdollisuudet? iPad ja sen menestys on konkreettinen esimerkki siitä, että suunta on kohti sisällön kuluttamisen ja sisällöstä maksamisen helpommaksi tekemistä – määräyksillä standardoituihin infrastruktuureihin epäilevästi suhtautuvien vapauden vaalijoiden kustannuksella.