Helsingin Kaupungin Hankintakeskus kilpailuttaa työnohjaajien puitesopimukset vuosiksi eteenpäin, tarjoukset tulee jättää 31.1.2014. Olin jo puoliksi päättänyt, että lopetan näiden kafkamaisten tarjouspyyntöjen täyttämisen.
Näin kuitenkin vaivan siinä pelossa, että muutamat nykyiset asiakkaani joutuisivat heivaamaan minut ainoastaan siitä syystä, ettei nimeäni jatkossa löytyisi Kaupungin Virallisesta työnohjaajalistasta.
Tosin voi käydä niin, että nimeäni ei bumagoista tule löytymään , byrokratiaponnistuksestani huolimatta.
Kahdesta lyhyestä nettilomakkeesta ja todistusliitteistä koostuvassa pyynnössä ei näet kiinnitetä mitään huomiota työnohjauskokemuksen pituuteen.
Näin ollen esimerkiksi viime joulukuussa valmistunut tulokas ja 20 vuotta työnohjausta tehnyt seniori ovat Helsingissä laadun osalta samalla viivalla, jos muodollinen pätevyys on sama.
Mistä tällainen, ensinäkemältä varsin järjettömältä tuntuva linja voi johtua? Työnohjaus on toimintaa, jossa työnohjaus-, työ- ja elämänkokemuksella on keskeinen merkitys, ja kokemuksen kasvaessa suurempi kuin muodollisilla todistuksilla.
Arvaukseni on, että kokemus on jätetty kriteereistä kokonaan pois siitä syystä, että työnohjaajan oma ilmoitus on palvelun tilaajankin kannalta oikeastaan ainut järkevä tapa kerätä tieto työnohjauskokemuksen pituudesta.
Oman ilmoituksen hyväksyminen edellyttää luottamusta. Ihmisiin kohdistuva luottamus on näissä ympyröissä aivan liian villi periaate, eikä mitenkään sovi siihen siihen julkisia hankintoja koskevien säädösten tulkintatapaan, joka Suomeen on tsaristisen perinteen voimalla luotu.
EU:ta on tässä kohdin turha syyttää, me teemme sen itse.