Huom. : ”Jos kirjaudut Google-tiliisi, voimme ehdottaa sinulle hakukyselyitä tai muokata hakutuloksiasi Google+:ssa, Gmail-palvleussa ja Youtubessa ilmaisemiesi kiinnostusten kohteiden perusteella.” — esimerkiksi minun kohdallani tämä tarkoittaa että Googlen semanttisten hakukoneiden ym. moottorien käsiteltävissä ovat sähköpostit vuodesta 2004. Niinpä voin odottaa, datan louhintatekniikan edelleen kehittyessä, Googlelta hyvinkin tarkkoja neuvokkeja siitä mitä kannattaa seuraavaksi tehdä.
Jouluaattona taksissa raplasin iPadista säätietoja ja kuski innostui puhumaan omasta laitteestaan, siitä miten olennaisia ”apsit” hänelle ovat vermeestä saatavan hyödyn kannalta.
Apsit. Lapsuudessani oli kaupan Apsi-nimistä juomaa. Jätän termin kääntämättä kun en viitsi puhua muinaisesta Apsi-limpparista.
Mikä näille muun muassa Applen ja Samsungin mobiililaitteissa käytettäville applikaatioille (apps) olisi oikea nimitys. Sovellusohjelma tai sovellus se ei ainakaan ole. Esimerkiksi Björkin musiikkia ja visuaalisia elementtejä yhdistelevään teokseen Biophilia nimitys on vieras. Suuren applikaatioiden ryhmän muodostavat pelit – niitäkään ei ole sen luontevampaa kutsua sovelluksiksi kuin Playstation- tai Xbox -pelejä.
Applikaatioita on niin moneen junaan, että yhteisten piirteiden hahmottamisessa Ludwig Wittgensteinin perheyhtäläisyyden käsitteestä on apua: pasianssi ja amerikkalainen jalkapallo kuuluvat molemmat pelien ryhmään vaikkei niillä ole muuta yhteistä kuin yläkäsite peli.
[LIsäys 2.1.2012:] The Next Webissä tuli vastaan hyvinkin kompakti määrittlely apsille:
An app is any website or mobile application that lets you do any number of things.
Applikaatiot ehkä aiheuttavat sen useimpien ennustusten vastaisen käänteen, etä tuotteiden muuttuminen palveluiksi ei olekaan niin itsestään selvä trendi. Musiikin tekemisen ja markkinoinnin kysymyksiä miettiessäni olen pitänyt koko ongelmakenttää määrittävänä perusoivalluksena sitä, että tuotteiden aika on mm. musiikin kulutuksessa ohi ja ne väistyvät palvelujen tieltä. Applikaatioiden tarjoamien mahdollisuuksien myötä sekä tuotteistus että ansaintalogiikka näyttäisivät kulkevan perinteisempään suuntaan kuin moni on osannut arvata.
Erick Schonfieldin toissapäiväisen TechCrunch-artikkelin mukaan älypuhelimissa ja – taas yksi vakiintumaton termi – taulutietokoneissa käytettävät applikaatiot ovat myytävissä olevia mediatuotteita, joissa vanhat päälajien rajat hämärtyvät ja syntyy uusia. Esimerkiksi mielenkiintoisimmat e-kirjat ovat itse asiassa applikaatioita – Schonfield käyttää esimerkkinä interaktiivisia iPad-lastenkirjoja. Myös pelien ja elokuvien välinen raja hämärtyy:
Imagine a game with immersive 3-D rooms you can “walk” through where you can watch different narratives unfold. Would that be a movie or an app? The way we consume media will be very different from the sit-back mode which rules today. (…) Apps will help us find media through social and other filters, and throw it onto our TVs, iPads, stereos or whatever device is handy. They will bypass the set-top box, the radio, and the book store. Apps are where media consumption will happen
ReadWriteWeb nostaa kuluneen vuoden yhtenä huippupuheenvuorona esiin raportin Chris Poolen 17-19.10. San Franciscossa pitämästä kymmenen minuuutin puheenvuorosta, jossa hän käsittelee kriittisesti Facebookin ja Google+:n noudattamaa peilikuvafilosofiaa. Online-indentiteetti nähdään näissä palveluissa enemmän tai vähemmän yksi yhteen offline-identiteetin peilikuvana, ja tätä kuvaa sekoittavia rinnakkaisia identiteettejä (varsinkaan anonyymejä) ei sallita. Chris Poole tuntuisi olevan sekä oikeassa että väärässä.
Facebookin nykyisestä aikajanaan perustuvasta muodosta hän tavoittaa jotain olennaista: varsinkin nuoret käyttäjät lukitsevat siinä elämänhistoriansa näkyviin tavalla, jota ei ole aiemmin sosiaalisen median palveluissa nähty. Tietysti on mahdoton ennustaa, kuinka pitkä valtakausi Facebookilla tulee olemaan – sen nykyisen kattavuuden perusteella voi kuitenkin olettaa, ettei kovin lyhyt.
On vaikea hyväksyä kokonaan Poolen esittämää peili/timantti -metaforaa. Kuten Poole toteaa, online-identiteetti ei voi jäännöksettömästi olla peilikuva offline-identiteetistä. Facebookin ja Google+:n suurin virhe on hänen mukaansa juuri tämä oletus.
Timanttimetaforalla Poole tarkoittaa ettei sosiaalinen, muille näkyvä identiteettimme ole yksiulotteinen – käyttäydymme, ajattelemme ja toimimme eri tavoin erilaisissa yhteyksissä, eri tavoin eri ihmisten ympäröimänä.
Sosiaalisen identiteetin prismamainen tai timattimainen muodostuminen on toki ollut keskustelussa vuosikymmeniä ennen internetiä, sosiaalisen konstruktionismin eri muodoissa: sekä muiden näkemä että itse näkemämme minäkuva rakentuu (konstruoituu) eri tekjöistä, joista yksikään ei ole ensisijainen, tai jonknlainen minuuden ydin. Siinä mielessä Poolen timantiti-kielikuva vastaa viime vuosikymmenien sosiaalipsykologista valtavirtaa.
Poole edustaa kuvastaan päätellen z- tai y-sukupolvea, minä puolestani suurten ikäluokkien loppupuolta. Joko sukupolvikuilusta tai psykoanalyyttista teoriaa koskevan tietämyksen puutteesta, tai silkasta elemänkokemuksen puutteista johtuen hän ei tunnu noteeraavan Facebookin ja Googlen minäkuvan koherenssia suojelevan lähtökohdan eräänlaista psykologista välttämättömyyttä:
Meidän on kyettävä näkemään itsemme jossain olennaisessa mitassa yhtenäisenä kokonaisuutena: oma kuvamme yhtäältä sellaisena kuin näemme sen omissa silmissämme ja toisaalta sellaisena kuin kuvittelemme muiden sen näkevän. Psyykkiset selviytymiskeinomme ja urautuneet tapamme käsitellä ahdistavia tai traumaattisia tilanteita rakentuvat tukemaan sitä, ettemme hajoa omissa silmissämme (tai kuvittelemissamme muiden silmissä). Henkilökohtaisia selviytymiskeinoja ja urautumia voi ilman riskiä kyseenalaistaa vain turvallisessa määrin – mikä on turvallinen määrä, vaihtelee paljon yksiläkohtaisesti.
Näin ollen Facebookin ja ja Google+:n lähestymistapa – jossa online-identiteetti nähdään offline-identiteetin peilikuvana ja anonyymien sivuroolien luominen kielletään – tukee psykologista koherenssia.
Poolen esittämä, alussa viitattu huomio Facebookin nykyisen timeline-formaatin ongelmallisuudesta on silti syytä ottaa vakavasti. Facebookin nykyisessä visuaalisesti entistä paljon tehokkaammassa ylöspanossa koko elämä on aikajanan myötä ikään kuin kokonaan näytillä kenen tahansa Facebook-kaverin tai ”kaverin” silmissä, ja myös omissa silmissämme, voimakkaana teknisenä identiteetin ja oman elämänhistorian naulaajana ja lukkoonlyöjänä.