Me jatkamme vasta päivänvalossa


leipaMinulla on jonkinlainen auktoriteettivamma, sillä olen – edelleen, näilläkin helvetin ikävuosilla – taipuvainen uskomaan että jossakin ”ylhäällä”, esimiesten ja johtajien ja päättäjien sfääreissä asuu Viisautta joka on meidän turvamme.  Toivo elää siitä huolimatta että usko on osoittautunut niin monta kertaa vääräksi.

Nyt voisi yrittää jo vihdoin uskoa. Alla esimerkki siitä miten ja mihin kellonaikaan asioita hoidettiin maan ylimmällä tasolla 1990-luvun alussa. Hallituksen ja opposition väliset budjettikeskustelut, vuosisadan pahimman tai toiseksi pahimman pahimman talouskriisin ollessa ovella. Jos oikein muistan niin ET arvioi 90-luvun tilanteen 30-lukuakin pahemmaksi (Suomessa siis, ei kansainvälisesti).

Kuudelta jatketaan opposition kanssa, sitten hallituksen, sitten opposition, hallituksen … kunnes lopulta kolmelta yöllä saamme oppositioporukassa tarpeeksemme ja ilmoitamme, että tämä loppuu nyt ja me jatkamme vasta päivänvalossa. Aho ei usko tätä ja lopulta keskeytys tapahtuu aivan kirjaimellisesti siten, että nousemme kaikki ylös ja kävelemme ulos Ahon jäädessä vielä puhumaan pöydän päässä.

Erkki Tuomioja: Siinä syntyy vielä rumihia.
Poliittiset päiväkirjat 1991-1994.
Tammi 2014.  s. 274

Viinanen käyttää satunnaisia puheenvuoroja, Salolainen nuokkuu ja kuorsaa jo neuvottelujen loppuvaiheessa niin kovaa, että Viinanen pyytää Seppästä puhumaan vähän kovempaa että Salolaisen vieressä istuvana kuulisi mitä pöydän toiselta puolelta sanotaan.

emt. s. 275