Sähköinen psyyke?


Aivan muita asioita tonkiessani törmäsin Wikipediassa monistiseen äärimaterialismiin:

Mieli eli psyyke on aivojen sähköistä, välittäjäaineellista ja hormonaalista toimintaa, joilla on siis biologinen ja lääketieteellinen perusta. Mieli eli psyyke on yhtä kuin aivotoiminta. (Wikipedia: Skeema)

Voisiko materialistisella selityksellä olla riittävä arvo osavastauksena, siinä missä psykososiaalisella ymmärrykselläkin? Georg Henrik von Wright kirjoitti tunnetuimman teoksensa Explanation and Understanding erosta, joka vallitsee kausaalisen selittämisen ja sekä niin sanotuille ihmistieteille että humanistisille tieteille ominaisen ymmärtämisen välillä. von Wrightin katsannossa siis molempia tarvitaan, eikä luonnontieteellinen kausaaliketjuihin perustuva selittäminen ole siihen nähden ensisijainen vaan sen kanssa rinnakkainen ilmiö.

Arvatakseni von Wrightin oletti näille kahdelle tiedonsaannin muodolle lähtökohtaisesti eri kohteet: fyysistä maailmaa koetetaan selittää kun taas mielen ilmiöitä, sosiaalisia suhteita ja sen sellaisia koetetaan ymmärtää. Yllä lainatussa Wikipedian artikkelissa eteen tullut määrittely sai miettimään, miten eri tiedonintressit ja tietämisen tavat voivat lähestyä samaa kohdetta. Siihen suuntaan mennään mind/body -probleeman Dual Aspect -ratkaisussa, jota on tarkasteltu neuropsykoanalyysia koskevan tutkimuksen yhteydessä (ks. esim. Psykoanalyyttinen psykoterapia, vuoden 2018 ”Sielu aivojen aikakaudella” -teemanumero).

Eli ei olisikaan niin, että joko aine tai henki, vaan sekä että. Samaa ilmiö voisi näyttäytyä eri tavalla eri lähestymistavoille, eri lähestyjille. Edellytyksenä tosin on Immanuel Kantin tietoteoreettisen perusratkaisun hyväksyminen. Mitä tämä tai tuo, miten milloinkin lähestyttävä ilmiö, on ”objektiivisesti”, tai ”oikeasti” – sen tietäminen ei ole tietokykymme rajoissa.

Asioilla on siis selityksensä niissä tapauksissa, joissa syy-seuraussuhde voidaan aistinvaraisesti todistaa, eli esimerkiksi aivojen toiminnassa. Psykososiaalinen tilanne tai ympäristö ei siis vaikutuksiltaan ole selitettävissä materiaalisten syy-seurausketjujen tavoin, ainoastaan (paremmin tai huonommin) ymmärrettävissä. Ymmärrys puolestaan ei ole sillä pallokentällä, jossa voidaan mielekkäästi puhua oikeaksi todistamisesta eli syy-seurausketjun jäljittämisestä.

Kristinusko ja René Descartes’in filosofinen perintö ovat rakentaneet vaikutusvaltaisen skeeman (sic), eli ne periaatteet, joita noudattaen munan ja kanan syntyjärjestyksestä on tullut kiistellä viimeiset viisisataa vuotta – tai kaksi tuhatta tai jotain siltä väliltä, laskutavasta riippuen. On ollut valittava puolensa, eli kannatettava joko materian ensisijaisuutta tai mielen ei-materiaalista ensisijaisuutta – ja jommankumman kannattaminen edellyttää toisen poissulkemista.