Facebookin käyttöni on hiljentynyt entisestään, ja muutoinkin somessa oleminen mietinnässä. Facessa enää vain musiikin ja teatterin tiedottamisen vuoksi.
Annan blogin varalta olla tässä jos sitä joskus tarvitsee. Päivitin uusimpaan WP-teemaan Twenty-five.
Ensimmäiset minuutit yritän rauhoitella itseäni: tämäkö on nyt sitten revyytyyppistä ison tilan musiikkiteatteria. Saatana kellarikomerossa. Ja eihän tuo ihminen osaa laulaa. Nyt pitää valmistautua henkisesti siihen että edessä on The harrastajateatterin kauhuskenaario: myötähäpeän ja kyllästyneisyyden tappava, savenharmaa psyyken Mörkö.
Kahdenkymmenen minuutin kohdalla asiat ja psyykkinen tilani on jo muu. Alter Egosta alkaa kehkeytyä vaikuttava kuvaus ikuisista, mutta sukupolvi sukupolven jälkeen uudenkiiltävistä ja aina yhtä kipeistä nuoruuden haaveista. Haaveet ammattitaiteilijuudesta ja rock-tähteydestä lyödään tiskiin niin saatanan tavalla ja vähän kristuksenkin toimesta.
Ja nuoruuden suurhaaveiden toteutumisen mahdollisuudet: kun totuus ja hulluus alkavat valjeta niin siitä on oksat pois. Kaikki tämä voi käydä nuorelle ihmiselle ylivoimaiseksi. Asia on niin vakava että sille on pakko nauraa.
Mitä pidemmälle edetään, ja varsinkin toisella puoliajalla, alkaa käydä selväksi että käsikirjoittaja-näyttelijät Jan Haapanen ja Markus Misukka ovat jo hyvin taitavia dramaatikkoja. Pienieleisen näyttelemisen sekä tekstin vaivaton luontevuus, pienillä eleillä tehdyt niin koomiset kuin traagisetkin hetket ovat katsojalle nautintoa.
Ja nyt ei haittaa sekään että puolet katsomosta tuntuu olevan näyttämöllä olijoiden kavereita. Itse asiassa se kuuluu asiaan. Nuoruus eletään yhdessä.
Valoa ja ääntä käytellään matalassa kellarissa niin reilusti – alkupuolessa, ei enää väliajan jälkeen – että ensin ahistaa: ei tämä voi toimia. Mutta kummasti se vaan toimii. Se VAATII sen! Käsistä lähteneen adolescent-perseilyn kuvaus, kun se tehdään sosialistisen realismin parhaita perinteitä postmodernisti kunnioittaen.
Hieno ratkaisu on rauhoittaa toinen puoliaika meluttoman kiireettömäksi. Alkupuolella remelletään kuin Mister Evergreenissä aikanaan, ja niin toki pitääkin kun nuorten ote lipeää alkavan aikuiselämän paineessa ja kokaiinihuuruinen sekoilu valtaa mielen ja huoneen.
Jotain teknistä itkemistä tietysti löytyy jos hakee. Markus Misukka ei ihan joka kohdassa tajua miten pieni ja matala tila on ja miten lähellä ketsojat ovat, ja huutaa muutamana hetkenä niin että korviin sattuu. Ja joitain pitkitettyjä kohtauksia. Mutta nämä eivät tässä kokonaisuudessa synteinä paljoa paina.
On esitetty pelkoja, että saattaa tulla kiusaus säästää esimerkiksi mielenterveyspalveluista, koska potilaat eivät juurikaan pysty ajamaan etujaan. (…) Jo nyt on käynyt niin, että psykiatrisia sairaalapaikkoja on vähennetty, mutta tilalle ei olekaan kehitetty avopalveluja. Esimerkiksi itsemurhaa yrittänyt saatetaan lähettää takaisin kotiin ilman minkäänlaista jatkohoitoa. (Pelkonen & Perälä (toim.): Hoitotyön laadunvarmistuksen perusteet. Kirjayhtymä 1992.).
Helsinkin soten palkkahallinnon sekoiluissa, siis Sarastiassa, ihmettelen seuraavaa. Miten voi olla olemassa palvelu tai tuote, jonka toimittajille loppukäyttäjän käyttökokemus – siis kaiketi asiakkaan, tässä tapauksessa myös maksajan kun me olemme kaikki veronmaksajia – näyttää olevan yhdentekevä?
Tekniikan asiantuntija voi aina vedota ei-teknisten arvostelijoiden tietämättömyyteen: eivät ymmärrä mistä kaikesta tässä on teknisesti kysymys. Mutta käyttäjäkokemus ei ole ytimeltään tekninen asia.
Työnohjausryhmissä alettiin puhua Sarastiasta viime huhtikuun paikkeilla, joten ongelma on ollut olemassa ainakin tai suurin piirtein siitä asti. Palvelun käyttökokemuksella tarkoitan palkkalaskelmia: osaa niistä on työntekijöiden ollut mahdotonta tulkita – tämä yhdistettynä siihen johdon antamaan opastukseen että ”katsokaa nyt tarkasti läpi ne palkkalaskelmanne että ovatko oikein” – ei oikein lisää luottamusta mihinkään tahoon.
Palkan saamatta jääminen tai mikojen rajhojen saaminen tililleen voi olla teknisesti selitettävissä, periaatteessa. Mutta se, että lukukelvottomille palkkalaskelmille ei tehdä mitään vuoteen, ei ole selitettävissä muulla kuin piittaamattomuudella: työntekijöiden saamalla käyttäjäkokemuksella ei ole merkitystä.