Mindfulness-pohdintaa vuonna 2016 ja nyt



Kaivelen vanhoja muistiinpanoja, muun muassa mindfulnessista olen ohjaajakurssin aikoihin tallentanut jotain.

Monet yritykset tarjoavat työntekijöilleen mindfulness-harjoituksia.Niissä sekoitetaan buddhalaisuudesta meditaatiosta nousevia termejä liike-elämän termeihin. Esimerkiksi läsnäolo, myötätunto ja hyväksyntä sotketaan Kortelaisen mukaan hyvin huomaamattomasti sellaisiin termeihin kuin palvelualttius, energisyys ja tuloksellisuus. (HS 30.11.2016)

Kritiikin varteenotettavin ydin saattaa olla tuossa. Juurikin näin kuten Ilmari Kortelainen mainitussa Hesarin artikkelissa toteaa:

Tämä on siinä mielessä ongelmallista, että alun perin meditaatiossa ei ole ollut tarkoitus pyrkiä mihinkään. Päinvastoin, se on elämisen ja olemisen kuuntelua.

Mindfunessin muodikkuus on sittemmin hiipunut, mutta tarttunut pysyväisluontoisesti mm. hoitojärjestelmään. Se on keskeinen tekijä dialektisessa käyttäytymisterapiassa sovellettavassa keinovalikoimassa.

Mindfulness-koulutusten markkinoinnissa usein korostetaan ja liioitellaan menetelmän vaikutuksia. Silti useiden tutkimusten mukaan mindfulnessin vakutus esimerkiksi uni-, keskittymis- tai alkoholiongelmien hoidossa on vain vähäinen tai jopa olematon”, Kortelainen sanoo.

Voisin kuitenkin kuvitella, että liikemeditaatio, mahdollisimman laajasti käsitettynä, voivat olla avuksi näissäkin tiloissa. Yksiviivainen käsitys meditoijasta paikallaan risti-istunnassa pitkiä aikoja viipyvästä suorittajasta hankaloittaa asian ymmärtämistä.

Kortelainen:

Esimerkiksi työuupumuksen syitä ei yritetäkään etsiä vaikkapa organisaation toimintatavoista, vaan ongelma yritetään korjata nopeasti mindfulnessin avulla kuin laastarilla.

Laastarifunktio on juuri se, mitä vierastan kaikissa kognitiivisia (kognitivistisissa?) ja behavioraalisia keinoja ytimenään viljelevistä terapiasuuntauksiss.

, ,